Maria Fransilia

Maria Fransilia 14.9.1901 – 7.6.1918, osallistui vapaussodan aikana punaisten mukana Alvettulan sillalla taisteluun, jossa haavoittui ja menehtyi myöhemmin punavankileirillä Hennalassa. Hautapaikka on tuntematon.  Tarina kertoo, että hän oli sillalla ilmoittanut ”jos miehet ei uskalla mennä sillasta yli, niin me mennään”. Ja hän oli myös ensimmäisten joukossa ylittämässä siltaa. Tämän hyökkäyksen ansiosta silta saatiin avattua.

”Täällä Pohjan tähden alla” elokuvassa on kohtaus, jossa nuori tyttö huutaa suurin piirtein samoin sanoin. Olisiko ohjaaja tai Väinö Linna saanut idean elokuvaansa tästä tapahtumasta? Tai sukumme ottanut tarinan myöhemmin elokuvasta.

Marian kuolemasta ilmoitti sisar Klaara kirkkoherran virastoon.

Olen usein miettinyt miltä isovanhemmistani on tuntunut, miten he ovat reagoineet, kun ovat kuulleet tyttärensä kuolemisesta. Perimätiedon mukaan muori ei ollut saanut tietoa Hennalaan joutumisesta ja kun hän sai siitä tiedon, hän lähti veneellä järvelle ja huusi tuskansa ulos siellä. (Birgitta Liljeström)

Vuonna 2018 olivat vuoden 1918 tapahtumat laajasti esillä eri medioissa. Myös Marjo Liukkosen tekemä väitöskirja Hennalan naismurhat 1918 sekä saman niminen kirja. Kävin kuuntelemassa hänen esitelmäänsä Lahden kirjastossa. Tein aiheesta itselleni pienet muistiinpanot, jotka ovat luettavissa täältä: Maria Fransilia Lahden vankileirillä